Kansainvälisten kokemusten perusteella pölynkeräyslaitteille on kolme eri tasoa. Ensisijainen tavoite on pölyntorjunta-kuten sairauksien kohdalla, ennaltaehkäisy on kustannus-tehokkaampaa kuin hoito. Esimerkiksi kourun asentaminen materiaalin lastauksen/purkauksen aikana tai kuljettimen siirtopisteisiin voi merkittävästi vähentää pölyn ja höyryn syntymistä ja tarvittavaa käsittelymäärää. Irtotavaraa, kuten teräskuonaa, käsiteltäessä paikallinen kotelo sallii syntyneen pölyn ja höyryn kiertää ja haihduttaa kineettistä energiaansa sisäisesti, jolloin suurin osa pölystä laskeutuu luonnollisesti. Kansainvälisesti tämän tyyppinen mekaaninen pölynhallinta tunnetaan "passiivisena" (tai ei--konekäyttöisenä) pölynkeräyksenä. se sopii suurimmalle osalle pölystä useimmissa skenaarioissa, ja sen pitäisi toimia ainakin esikäsittelyvaiheena.
Toinen vaihtoehto sisältää vesisumun tai vaahdon lisäkäytön pölynpoistoon. Suoralla ruiskutuksella on kaksi tarkoitusta: ensinnäkin se kostuttaa pölyhiukkaset, jolloin ne tarttuvat, agglomeroituvat ja kasvavat kokoon, jolloin ne on helpompi erottaa ilmasta. Toiseksi korkean lämpötilan savukaasujen tapauksessa suora ruiskutus helpottaa haihtuvaa jäähdytystä. tämä sallii kaasun jäähtyä ja kutistua tilavuudeltaan minimaalisella vedellä, kun taas tuloksena oleva kaasun nopeuden aleneminen auttaa edelleen pölyn poistamisessa. Vanhemmat oppikirjat ja suunnitteluoppaat väittivät usein, että suihke-pohjainen pölyntorjunta soveltui vain yli 50 μm:n hiukkasille, ja sen hyötysuhde on vain 40–70 %. Käytännön kokemus on kuitenkin osoittanut, että ruiskutustekniikan edistyminen mahdollistaa ruiskutusjärjestelmien poistamisen lähes 100 % yli 10 μm:n pölyhiukkasista ja 90–95 % yli 1 μm:n pölyhiukkasista. Esimerkiksi ruisku{15}}pohjaiset järjestelmät, joita käytetään välialtaassa ja teräskuonan käsittelyssä, ovat saavuttaneet todellisen 90–95 %:n pölynpoistotehokkuuden.
Siksi päästöjen vähentämisen, energiansäästön ja kustannustehokkuuden näkökulmasta passiivinen pölynhallinta ja suora roiskeenesto tulisi asettaa etusijalle. Kolmas vaihtoehto-ilmanvaihto-pohjainen pölynkeruu-tulee harkita vain viimeisenä keinona. Ilmanvaihtojärjestelmät vaativat{5}}energiaintensiivisiä tuulettimia ja pölynkerääjiä, mikä vaikeuttaa energian säästämistä tai kustannusten alentamista. Kun tarvitaan ilmanvaihtojärjestelmiä, matalan{7}}energian sähköstaattisia suodattimia tulisi harkita ensin, ja kangassuodattimia (laukkukammio) harkitaan vain viimeisenä vaihtoehtona. Pölynpoistolaitteiden varsinaisen valintaprosessin pohtiminen tästä näkökulmasta paljastaa parantamisen varaa. Esimerkiksi sovelluksissa, kuten muuntimien toissijaisessa pölynpoistossa, masuunivalu-talopölynpoistossa ja lastaamisen/purkupölyn hallinnassa, yli 80 %-tai jopa 90 %-pölyhiukkasista ovat kooltaan yli 10 μm; kuitenkin suurin osa maani asennuksista on riippuvainen ilmanvaihtoon{16}}pohjaisista pussisuodattimia käyttävistä järjestelmistä, jotka ovat tehokkaita päästöjen vähentämisessä, mutta aiheuttavat korkeita käyttökustannuksia. Vastaavasti muuntimen LT (uncombusted gas) pölynpoistoprosessissa pöly koostuu suurelta osin karkeista hiukkasista, mutta sähköstaattiset erottimet (ESP) suunnitellaan usein 70–100 g/Nm³:n sisääntulopitoisuuksien perusteella, mikä johtaa liialliseen määrään sähkökenttiä ja tilaa vieviä laitteita. Tietenkin kysymys joidenkin sähkösuodattimien epäjohdonmukaisesta tehokkuudesta on toinen käytännön ongelma, joka on käsiteltävä.
